Kaupungin kivijalat | Mikkelissä on nyt myös oikea tupakkakauppa – Juha Rautiainen lupaa Store Kothamin valikoimaan myös sikareja

Savilahdenkadulla, Laitisenkulman liiketalossa on toiminut runsaan kuukauden verran kivijalkaliike, jolla on mielenkiintoinen nimi, Store Kotham.
Mielenkiintoinen on myös sen tuotevalikoima. Liikkeestä löytyy kaikenlaista tupakointiin liittyvää, kuten piipputupakkaa, savukepapereita, nikotiinipusseja, sytyttimiä ja muuta oheisvälineistöä.
– Tupakkakauppahan me olemme. Ajatuksena on tarjota sellaisia tuotteita, joita ei aikaisemmin ole Mikkelistä saanut ja joita harrastajat ovat aikaisemmin joutuneet tilaamaan tai hakemaan muualta, sanoo liikkeen omistaja Juha Rautiainen.
Ihan kaikkea ei hyllyssä vielä ole.
– Sikareja meiltä on kysytty paljon ja niitä on tulossa myös hyvä valikoima ihan lähiaikoina. Humidori on jo valmiina odottamassa, lupaa Rautiainen
Store Kothamin sisällä vallitsee hämyinen tunnelma, koska liikkeen ikkunat on peitetty. Se ei ole tyylin, vaan lain vaatima asia.
– Me olemme tupakkatuotteiden erikoisliike ja siksi me emme voi mainostaa tuotteitamme eikä meillä saa olla näyteikkunaa ja ikkunan tulee myös olla peitetty, selventää Rautiainen.
Samasta syystä liike myös palvelee ainoastaan täysi-ikäisiä.
Kyllä Mikkelissä tällaistakin palvelua selvästi tarvitaan.
Yrittäjä Juha Rautiainen
– Alaikäiset eivät saa liikkeeseen tullakaan. Ja meille tulevat kyllä näyttävät ihan kiitettävästi paperit, jopa pyytämättä, Rautiainen sanoo.
Hän kehottaa kiinnostuneita tulemaan rohkeasti tutustumaan.
– Vaikka ikkuna on peitetty, täällä on kyllä ihan valoisa ja ystävällinen meininki ja palvelu. Eikä täällä ole mitään laitonta tai hämärää, hän virnistää.
Store Kothamin hyllyistä löytyy myös tuotteita, joissa on kolmilehtinen hamppukasvin logo. Ne ovat niin sanottuja CBD-tuotteita, eli teollisuushampusta valmistettavia terveys- ja hyvinvointituotteita.
– Meillä CBD-tuotteita on muun muassa ihoöljyinä ja huonetuoksuina. Kaikki tuotteet ovat Suomessa täysin laillisia ja EU:n alueella hyväksyttyjä, sanoo Rautiainen.
Tässä kohtaa on syytä täsmentää käsitteitä. CBD-tuotteet, kuten myös samaan ryhmään kuuluvat CBN- ja CBG-tuotteet valmistetaan teollisuushampusta, joka on jalostettu sisältämään hyvin vähäisen määrän eli alle 0,2 prosenttia THC:tä, eli hampun huumaavaa ainesosaa.
CBD:tä ei luokitella huumausaineeksi ja CBD-tuotteiden osalta EU-jäsenmaissa vallitsee vapaa liikkuvuus.
– Nämä ovat kaikki tarkastettuja ja hyväksyttyjä tuotteita, korostaa Rautiainen.
Myynnissä on myös vesipiippuja ja niin sanottuja bongeja.
– Nekin ovat tämän alan harrastusvälineitä. Niissä poltetaan piipputupakkaa. Tietysti on asiakkaan päätettävissä, mitä hän niissä polttaa, Rautiainen sanoo.
Store Kothamin valikoimissa on myös vaatetavaraa, muun muassa pelipaitoja ja t-paitoja.
– Lisäksi meillä on myynnissä kenkiä, Nike Jordan-keräilykappaleita.
– Tässä yhteistyökumppaninamme on Coolies.fi -verkkokauppa, jonka tuotteita voi tilata myös meille sovitettaviksi ja ostettaviksi, Rautiainen täsmentää.
Rautiainen lähti kaupanpitäjäksi oman harrastuksensa kautta. Mikkelin Store Kotham on toinen lajiaan, ensimmäinen toimii Kotkassa.
– Liikkeen nimi tulee siitä, että Kotkaa kutsutaan myös Kothamiksi, taustoittaa Rautiainen.
– Vastaanotto on ollut oikein mukava. Kyllä Mikkelissä tällaistakin palvelua selvästi tarvitaan, hän jatkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti