Seppo ja Riitta Halonen jättävät kauppahallin Maalaispuodin – "Syyskuun loppuun mennessä meidän työmme täällä on tehty!"
Yksi aikakausi on päättymässä Mikkelin kauppahallissa. Seppo ja Riitta Halonen ovat jäämässä ansaituille eläkepäiville lihatuotteiden erikoiskaupasta Maalaispuodista.
– 30. syyskuuta mennessä meidän työmme täällä on tehty, sanoo Seppo Halonen.
Lopettamisen taustalla on yrittäjäpariskunnan oma päätös. Pitkän työuran jälkeen nyt on aika ottaa rauhallisemmin.
– Onhan tätä tehty nyt ihan tarpeeksi. Me kummatkin olemme jo eläkeiässäkin, joten pitää tässä keksiä jotakin muutakin tekemistä, Halonen sanoo.
Maalaispuoti perustettiin Mikkelin kauppahalliin alkuvuonna 1996. Aluksi puoti toimi osuuskuntamuotoisena, markkinoiden paikallisten pienyrittäjien tuotteita.
Myöhemmin Maalaispuodin toiminta siirtyi Jaana ja Jussi Väänäselle.
Seppo Halonen otti Maalaispuodin vetovastuun Väänäsiltä syksyllä 2012. Hän oli jo aikaisemmin työskennellyt Maalaispuodissa, joten siirtymä oli luonteva.
tarpeeksi.
Yrittäjä Seppo Halonen
Maalaispuodin tuotteet on siitä lähtien valmistettu Halosten kotitilalla Juvan Siikakoskella. Tuotanto ja Maalaispuodin pyörittäminen on tapahtunut Seppo Halosen omistamalla toiminimellä.
Seppo Halonen on neuvotellut useiden ehdokkaiden kanssa siitä, saataisiinko Maalaispuotiin uusi yrittäjä. Hän on toiveikas sen suhteen, että uusi vetäjä löytyy.
– Ihan äskettäin olen ollut yhteydessä sellaiseen tahoon, joka on erittäin kiinnostunut jatkamaan tässä.
Tuotteetkin olisivat valmiina.
– Minä jatkan lihatuotteiden tekemistä kotitilalla. Se homma kyllä on ohjelmassa tulevaisuudessakin. Mutta tämä myymälähomma on nyt loppu.
– Ei enää pysty olemaan täällä kuutta päivää viikossa, kun sitten pitää vielä iltaisin tehdä ja pakata tuotteita, Halonen perustelee.
– Ja tietysti tämä on siinä mielessä vähän sitovaakin, että myytävästä tavarasta pitää pitää huolta. Pilallehan se menee, jos ei niin tee, hän jatkaa.
Seppo Halosen työura on ollut pitkä. Pelkästään Maalaispuodissa ehtii tulla täyteen reilusti yli 30 vuotta.
– Sitä ennen olin Osuuskauppa Suur-Savon palveluksessa. Töitä olen tehnyt 15-vuotiaasta saakka. Osuuskaupan palveluksessa olin myymälänhoitajana Juvalla. Siekkilässäkin pidin omaa kauppaa jonkin aikaa, hän kertaa.
Maalaispuodissa on työskennellyt Seppo ja Riitta Halosen lisäksi vaihteleva määrä apukäsiä, Seppo Halosen sanoin ”kuka milloinkin on ehtinyt auttamaan”.
Maalaispuodin lihatuotteet ovat lähes sataprosenttisesti Halosten omaa tuotantoa.
Tarjolla on sikaa, nautaa, hevosta ja kausiluonteisesti myös hirvenlihaa. Niiden lisäksi on myynnissä juustoja, kananmunia, mausteita ja muita tuotteita muilta, pääosin lähituottajilta.
Seppo Halonen korostaa, että juuri oma tuotanto on kaiken a ja o kauppahallissa yrittämiselle.
– Tällaisessa paikassa myytävien tuotteiden pitää olla itse valmistettuja, tuoreita ja pakkaamattomia. Tässä ei pärjää suurtuottajien tavaralla, hän sanoo.
”Tulkaa kahville!” – Kesäkahvila Café Pitis on 14-vuotiaan Alma Laitakarin itse perustettu kesätyö
Café Pitiksestä saa muun muassa kylmiä juomia kuuman kesäpäivän virkistykseksi. Anni Suomela
Ella Kettunen
Kesäisin moni opiskelija ja koululainen tekisi mielellään kesätöitä. Joskus kesätyöpaikan löytäminen voi kuitenkin olla hankalaa, vaikka intoa työntekoon jo löytyisi.
Mikkelin Pitkäjärven uimarannalla on uimareita ja lomalaisia nauttimassa kauniista kesäpäivästä. Uimarannan laidalla, pienessä mixbox-kojussa toimii kesäkahvila Café Pitis, jonka yrittäjä on 14-vuotias Alma Laitakari.
Laitakari ei nuoren ikänsä takia saanut kesätöitä, joten hän päätti perustaa itselleen sellaisen.
– Sain idean, kun täällä on pari vuotta sitten ollut kioski, jossa kävin itse myös asiakkaana. Myös vanhempani auttoivat kahvilaidean keksimisessä, Laitakari kertoo.
Laitakari tarvitsi myös yrityksen perustamiseen vanhempiensa apua. Hän ei ikänsä puolesta voinut itse vuokrata kahvilakojuna toimivaa mixboxia, eikä perustaa kahvilan taustalla toimivaa toiminimi Pitkäjärven Virvoketta.
En olisi kyllä yksin pärjännyt.
Alma Laitakari
Hänen isänsä auttoi valikoiman kokoamisessa, äiti taas on Laitakarin ohella kahvilakojussa palvelemassa asiakkaita.
– En olisi kyllä yksin pärjännyt, Laitakari toteaa.
Kahvilan valikoimaan kuuluvat muun muassa kylmät ja kuumat juomat, jäätelöt, makeiset, leivonnaiset ja vohvelit. Leivonnaiset Laitakari leipoo kotonaan valmiiksi, vohvelit hän paistaa paikan päällä kahvilassa.
Kahvilan on tarkoitus olla auki kesä-heinäkuussa kello 12 eteenpäin aina, kun sää sen sallii.
– Asiakkaita on ollut jonkin verran, ei ihan hirveästi. Kahvia, vohveleita ja mehujäitä on ainakin ostettu.
Laitakarin mielestä kivointa kahvilan pitämisessä ovat tyytyväiset asiakkaat. Hän tykkää myös leipomisesta, joten kahvilayrittäjyys on ollut mieluisaa.
Huonoja tai vaikeita asioita työstä hän ei juurikaan keksi.
– Vähän harmittaa, että koko kesäloma menee kahvilan pitämiseen. On siitä kuitenkin myös etuja, saa ainakin työkokemusta.
Laitakari odottaa, että kesän mittaan asiakkaita kertyisi enemmänkin.
Hän pohtii myös, että kahvilatoimintaa voisi mahdollisesti jatkaa myös seuraavana kesänä. Lähes kaikki tarpeellinen olisi jo tämän kesän pohjalta olemassa, joten toiminnan jatkaminen kävisi kätevästi.
Juhannuksena 1944 Mikkeli oli pakolaisleiri – Neuvostoliiton suurhyökkäys 80 vuotta sitten ajoi Karjalan siviiliväestön pakoon jo toistamiseen
Mikkelin satamassa oli proomuja monessa vierekkäisessä rivissä. Kaikki eivät edes mahtuneet satamaan yhtä aikaa. SA-kuva
Kesäkuun 9. päivä vuonna 1944 alkoi Karjalan kannaksella Neuvostoliiton suurhyökkäys.
Suomalaisten rintama murtui ylivoimaisen paineen alla ja rintamajoukot vetäytyivät nopeasti.
Kannaksen siviiliväestö joutui pakenemaan länteen. Se näkyi pian myös päämajakaupunki Mikkelissä.
Juhannuksena 1944 satama oli täynnä höyrylaivoja, proomuja ja lotjia monessa vierekkäisessä rivissä. Ne toivat evakoita turvaan. Kaikki saatavissa olevat lotat, sotilaspojat ja sotilaat oli komennettu auttamaan laitureilla omaisuuttaan etsiviä ihmisiä.
Rautatieasemalla seisoi pitkiä junia. Vaunuista purettiin tavaraa ja toiset junat kuljettivat evakoita kohti sijoituspaikkakuntiaan. Avovaunuihin kuormatut lehmät värjöttivät kaatosateessa.
Mikkeli muuttui pakolaisleiriksi. Kurjuutta lisäsi harvinaisen kylmä ja sateinen sää.
Ravintola Kalevassa tarjoilijana toiminut Taru Stenvall kertoo:
Uusia evakoita tuli virtanaan Karjalasta. He vaelsivat karjoineen kaupungin halki ja jatkoivat lohdutonta matkaansa katujen kulmiin asetettujen tienviittojen näyttämään suuntaan. Evakoitten tavaroita lojui röykkiöittäin ratapihalla, sade piiskasi niitä ja liotti käärepaperit ja pahvilaatikot hajalle.
Sää ei ollut ainoa kiusa. Erityisesti viljaa, mutta myös muuta tavaraa päätyi myös häikäilemättömien varkaiden käsiin Mikkelin satamassa.
Mikkelissä oli hetki hengähtää pitkän matkan jälkeen. SA-kuva
Juhannuksen jälkeen sää parani ja Päämajan tiedotusosastolla palvellut kirjailija Olavi Paavolainen kirjasi päiväkirjaan 29. kesäkuuta lohdullisempiakin näkymiä:
Karjalaisten evakkojen samalla kertaa niin murheellinen ja humoristinen näytelmä kukkii (Mikkelissä) yhä kaikessa rehevyydessään. Koko kaupunki on kuin suuri irtolaisleiri... Katujen vieret ovat täynnä pitäjien nimikilpiä, jotka osoittavat kulkutietä siirtoväen karjalle, ja kaikkialla puistoissa ja nurmikentillä lepäilee suuria väkijoukkoja. Milloin uupuneina ja apaattisina, milloin levittäen auringonvaloon ujostelemattoman yksityis-elämän.
Rintaman siirtyessä nopeasti siviilien evakuointi tapahtui pitkälti improvisoiden, vaikka Karjalan kannakselle tehtiin salassa pidetty evakuointisuunnitelma jo vuonna 1922 ja sitä oli vuosien varrella päivitetty.
Osa väestä jätti kotinsa itse, osa käskystä. Kiireestä huolimatta evakuointi toteutui pienin ihmistappioin. Pilvinen sää esti Neuvostoliiton ilmavoimien hyökkäykset ihmiskaravaaneja vastaan.
vuoden 1945 lopussa lähes 30 000.
Iso apu oli siitä, että maaseudulla lähes joka talossa oli hevoskärryt, joihin ihmiset ja tärkein omaisuus mahtuivat. Eläimet pääsivät matkan aikana laiduntamaan pelloilla ja pientareilla.
Kannaksen tiheä tieverkko vei Viipuriin. Sieltä matka jatkui Lappeenrantaan, missä moni siirtyi vesikuljetukseen. Toiset tulivat koko matkan maanteitse.
Satamaan pääsyn jälkeen täytyi monen lähteä etsimään omia tavaroita laitureilta. SA-kuva
Mikkeliin tulossa olleet alukset joutuivat odottamaan vuoroaan. Evakot ruokailivat ja yöpyivät Kyyhkylässä.
Juhannusaattona saapui ensimmäinen valtava lotjajono perässään lukuisia moottori- ja soutuveneitä...Lotjia saapui yhtämittaa toista viikkoa joka yö... Saunat lämpisivät yötä päivää neljän invalidin hoitamina kahdeksan vuorokautta yhteen menoon...Talossa yösijan saaneita saattoi joskus olla nelisensataakin, kerrotaan teoksessa Kyyhkylä kautta aikojen.
Mikkeliläinen pikkulotta muisteli:
Oli se laivasto kun ne tuli Saimaan yli. Astiat vaan helisi kaapeissa kun ne oli laitettu laivaan sellaisenaan... Meijät pikkulotat komennettiin Kyyhkylään ja meijän tehtävä oli pitää huolta lapsista...Ja sit miä muistan kun niitä lehmiä oli puistoissa. Täällä kävi mikkeliläiset niitä lypsämässä kun ne huuti tuskissaan.
Kaikki mahdolliset paikat otettiin majoitus- ja huoltokäyttöön. Pirttiniemen puisto oli lehmälaitumena ja Rouhialan koulusta tehtiin sairaala.
Yösijoja tarjosivat mikkeliläiset milloin mistäkin. Osa sai vakituisen asumuksen heti, osa joutui etsimään pidempään ja vaihtamaan paikkaa, koska kaikissa taloissa evakoita ei otettu lämpimästi vastaan. Evakkoäideille ja heidän lapsilleen järjestettiin lepokoteja.
Kirkotkin kelpasivat ensisuojiksi. Lotta Ellen Lankinen komennettiin Ristiinaan:
Oli sateista aikaa ja kirkko oli täynnä vaatteitaan kuivattelevia evakoita. Kosteus, lasten itku ja hätä sekä kirkossa leijaileva haju palautuvat vuosikymmenten jälkeenkin mieleen.
Ristiinassa pidettiin häätkin niin, että hääväelle riitti muutama penkkirivi täpötäyden kirkon etuosassa. Takana kuivuivat pakolaisten pyykit.
Osa tuli teitä pitkin. Kattilansillassa asunut sotilaspoika Tauno Kolehmainen muisteli näin:
Evakkoja tuli tien täydeltä pitkin Lappeenrannantietä. Meille pysähtyi yöksi perhe, jolla oli paljon lehmiä. Lämmitimme heille saunan ja kiitokseksi saimme puoli vasikkaa, jonka isäntä oli yöllä teurastanut saunan takana. Aamulla he jatkoivat jonnekin Keski-Suomeen.
Evakoita, virallisesti siirtoväkeä, tuli luovutetuilta alueilta noin 440 000 ihmistä. Silloisessa Mikkelin läänissä heitä oli vuoden 1945 lopussa lähes 30 000, joista merkittävä osa rautulaisia.
Osa oli tullut jo aiemmin; kaikki talvisodan alta vuosina 1939-40 evakkoon lähteneet eivät ehtineet tai halunneet palata kotiseuduilleen. Jo vuonna 1940 perustettiin Mikkelin Karjalaiset ry.
– Yhdistyksen perusti isoisäni Vilho Karjalainen, joka tuli Mikkeliin talvisodan aikana. Isä jäi Lappeenrantaan. He jatkoivat Viipurin Kauppa Oy:n toimintaa molemmissa kaupungeissa.
– Iso osa huonekaluistamme on Viipurin peruja. Pöydän pinnassa näkyy evakkoreissun kosteusjäljet, sanoo Matti Karjalainen, Mikkelin Karjalaisten nykyinen puheenjohtaja.
Lepohetki satamassa. Taustalla Oy Grahn Ltd:n tehdas. SA-kuva
Osa siirtoväestä lähti Mikkelistä pian, osa jäi talven yli. Mikkelin kaupungissa siirtoväkeä oli vuoden 1946 lopussa lähes 3 000, yli viidesosa väestöstä.
Siirtoväki pyrittiin sijoittamaan niin, että samalta seudulta kotoisin olleet pääsisivät lähelle toisiaan. Uuden kotipaikan tuli vastata mahdollisimman paljon entistä kotiseutua.
Tulijoille lunastettiin maita vuoden 1945 maanhankintalailla. Sen mukaan maatilan, asuntotontin tai kalastustilan Karjalassa omistaneille piti hankkia korvaavat tilat ja tontit. Maata hankittiin valtiolta, kunnilta, yhtiöiltä ja yksityisiltä. Joskus jouduttiin pakkotoimiin.
Niiltä ei välttynyt tasavallan presidentiksi valittu marsalkka Mannerheimkaan, jonka omistamasta Kirkniemen kartanosta lohkottiin maata siirtoväelle. Mannerheim tosin oli antanut säätiöidä tilansa ja välttyi näin ankarimmilta pakkolunastuksilta.
Siirtoväessä oli paljon yrittäjiä. Sanomalehti Länsi-Savoon ilmestyi pian ilmoituksia, joissa kerrottiin yritysten Viipurin konttorien siirtyneen Mikkeliin tai kyseltiin liikehuoneistoja vuokralle.
Muuten evakot eivät olleet iso uutinen. Sotasensuurin ehdoilla toiminut lehdistö uutisoi torjuntataisteluista. Pikku-uutisissa kerrottiin vaatekeräyksistä ja muista avustustoimista evakkojen hyväksi. Pikkuilmoituksissa siirtoväki etsi töitä tai asuntoa.
Moni yritys ei viihtynyt pitkään Mikkelissä. Historiatietojen mukaan kaupungin asenne tulokkaisiin oli nihkeä tai jopa kielteinen.
Eräs Mikkelin muistetuimmista brändeistä, virvoitusjuomatehdas Mesikko, on kuitenkin kesän 1944 perua.
Paavo Siljala perusti Mesikon vuonna 1943 Viipurissa ja jatkoi juomatuotantoa Mikkelissä asetuttuaan kaupunkiin sodan jälkeen. Siljalan evakkokuormaan lähti myös legendaarisen Omenaoluen resepti.
Nykyisen Kenkäveron paikalla tapahtui nuijasodan aikaan historiallisen raaka verilöyly – sotilaat teurastivat satoja kapinoivia talonpoikia
Nuijamiesten muistomerkki siirrettiin Kaihunharjulta Kenkäveroon vuonna 1992. Anssi Mehtälä
Anssi Mehtälä
Kenkäveron pihalla seisoo kivipatsas, jossa on kaksi nuijamiestä. Alaosassa on teksti: Pystytetty Suur-Savon pappilan luona tammikuun 23. päivänä 1597 kaatuneiden Savon nuijamiesten muistolle.
Se on muisto verilöylystä, joka hakee Mikkelin seudun historiassa vertaistaan. Lähes 300 savolaista ja hämäläistä talonpoikaa kohtasi loppunsa samalla pihalla, jossa nyt astelevat Kenkäveron vieraat.
Päivää kutsutaan myös Suur-Savon taisteluksi. Mikkelin historiassa on paljon sotaisia vaiheita, mutta Kenkäveronniemen murhenäytelmä lienee eniten ihmishenkiä vaatinut yksittäinen tapahtuma.
Suur-Savon taistelu ei itse asiassa ollut taistelu vaan joukkomurha.
Kenkäveronniemen tapahtumiin loppui nuijasota Savon osalta. Talonpoikien kapinasta Pohjanmaalla syttynyt sota oli levinnyt Savoon vuoden 1597 alussa ja käskynhaltija Klaus Flemingin armeija määrättiin tekemään kapinasta loppu. Seurasi taisteluja muun muassa Joroisissa ja Juvalla.
Eri puolilta maata tulleet talonpojat ja Pietari Paavalinpoika Juustenin komentamat armeijan joukot kohtasivat 23. tammikuuta Kenkäveronniemen pappilan mailla. Nuijamiehiä johtivat Tapani Hänninen ja armeijasta nuijamiesten puolelle loikannut Paavo Tuomahainen.
Nuijamiehet linnoittautuivat pappilaan, jolloin Juusten ilmoitti, että pappila poltetaan ja ihmiset sen mukana, elleivät talonpojat antaudu. Juusten lupasi säästää antautujien hengen.
Nuijamies.
Talonpojat laskivat aseensa ja tulivat ulos pappilasta. Tällöin alkoi verilöyly. Kaikki antautuneet tapettiin pihalle keihäillä, miekoilla, kirveillä ja hakapyssyillä.
Hänninen kuljetettiin Käkisalmeen tuomittavaksi. Tuomahaisen ruumis vietiin kirkon eli nykyisen Kivisakastin mäelle teilattavaksi.
Tämä lienee tehty varoitukseksi muille. Yleensä teilaaminen eli luiden ja jäsenten hidas murskaaminen teilipyörässä tehtiin elävälle ihmiselle.
Nuijasota mainitaan Kenkäveron verkkosivujen historiikkiosassa, mutta muuten tapahtumat eivät paljoa näy nykyisen Kenkäveron tarjonnassa.
– Sellaiset kävijät, jotka ovat perehtyneet historiaan ja tuntevat tuon muistopatsaan taustat, mainitsevat joskus asiasta. Ja kyllä nuijasodan tapahtumista kerrotaan myös opastetuilla kierroksilla. Mutta emme me sitä ole muuten erityisesti esille nostaneet, sanoo toiminnanjohtaja Anne Ossi.
Ossi pitää nuijasodan tapahtumia kuitenkin merkittävänä osana Kenkäveron ja koko alueen historiaa.
– Tämä paikka on ihan mieletön mikkeliläinen kulttuuriomaisuus. Tälle paikalle ei totisesti tarvitse keksiä tarinoita, niitä riittää ihan oikeastikin kerrottavaksi, Ossi nauraa.
Kuvanveistäjä Eino Räsäsen valmistama patsas paljastettiin 27.8.1939. Sen alkuperäinen sijoituspaikka oli Kaihunharjulla. Nykyiselle paikalleen patsas siirettiin kesällä 1992.
Kapinoivat talonpojat olivat huonosti varustautuneita armeijan sotilaita vastaan. Juha Rika
Filosofian maisteri, Sodan ja rauhan keskus Muistin sisältöjohtajana toimiva Pia Puntanen kirjoitti yhdessä Taru Särkän kanssa vuonna 1995 julkaistun teoksen Nuijasota Savossa – kaskiviljelijän kannanotto yhteiskunnan murrokseen.
Puntanen pitää nuijasotaa hieman unohdettuna sotana ja nostaa esille ainakin yhden merkittävän syyn.
– Paikkakuntamme oman historian esitteleminen on kovin ohutta, koska Suur-Savon museon näyttelytilojen ja resurssien puitteissa kattavan perusnäyttelyn toteuttaminen on ongelmallista.
Puntanen pitää nuijasotaa käytännössä sisällissotana.
– Ja jollakin tavalla oikeutettuna sellaisena. Talonpoikien mitta täyttyi ja he nousivat kapinaan armeijaa vastaan. Jollakin tasolla sen voi rinnastaa vuoden 1918 sisällissotaan, Puntanen sanoo.
Nuijasota on jättänyt jälkensä Mikkelin nimistöön. Mikkelin viides kaupunginosa on Nuijamies ja sinne keskustasta johtava katu nimettiin vuonna 1917 Nuijamiestenkaduksi.
Nuijamies oli myös tunnettu mikkeliläinen hotelli ja ravintola, joka avattiin vuonna 1943. Se toimi ensin Hallituskadulla niin sanotussa aseman rinteessä ja muutti myöhemmin Porrassalmenkadulle. Nuijamies lopetti toimintansa vuonna 2006.
Iskuporakone, lumikengät, verenpainemittari – 160 vuotta täyttävästä Mikkelin seutukirjastosta saa tänä päivänä lainaan yllättäviä esineitä
Eipä tiedetty 1860-luvulla, että tuolloin perustetusta Mikkelin seutukirjastosta voi joskus tulevaisuudessa lainata kirjojen lisäksi esimerkiksi käyttöesineitä ja harrastusvälineitä.
Se on yllätys monelle vieläkin, että kirjastosta saa lainaan verenpainemittarin, iskuporakoneen, kitaran, ukulelen, kanteleen tai vaikkapa pesäpallosetin.
– Ensimmäiset lainattavat välineet hankittiin yhteistyössä Mikkelin liikuntapalveluiden kanssa muutama vuosi sitten. Sittemmin niitä on hankittu hiljalleen lisää asiakkaiden toiveesta. Suosittujahan nämä välineet ovat olleet, sanoo kirjastopäällikkö Pia Kontio.
Nyt Mikkelin seutukirjastosta voi lainata melkein mitä tahansa. Etenkin sup-laudalle ja lumikengille on kovasti kysyntää. Innokkaille roskankerääjille löytyy lainattavaksi roskapihtejä ja nikkareille pieni höyläpenkki ja työkalusetti.
Lisäksi lainattavien välineiden joukossa on esimerkiksi hulavanne ja retkiluistimet.
Suurin osa lainattavista esineistä on Mikkelin pääkirjastossa. Muissa Mikkelin seudun kirjastoissa välineitä on rajoitetummin.
– Esineitä lainattaessa on huomioitava, ettei niitä kuljeteta kirjastosta toiseen. Esineet pitää siis lainata sieltä kirjastosta, jossa ne sijaitsevat.
– Esinelainauksella edistetään jakamistaloutta ja kestävää kehitystä. Hankintatoiveita otetaan vastaan niin esineistä kuin kirjoistakin, Kontio vinkkaa.
Pitkä matka on tultu siitä, kun Mikkelin ensimmäinen pormestari Julius Nygren teki aloitteen suomenkielisen kirjaston perustamisesta huhtikuussa 1864. Kolme kuukautta myöhemmin avattiin Mikkelin kaupunnin Porwarien kirjasto.
Kirjaston perustamiseen Nygren ohjasi omiin nimitysjuhlallisuuksiinsa kerätyt varat, 556 markkaa eli nykyrahassa 2750 euroa.
Tuohon aikaan kirjasto oli yhden huoneen kokoinen ja sijaitsi osoitteessa Mikonkatu 11. Kaupunkilaiset saivat lainata Porwarien kirjastosta maksutta, mutta maalaisille oli 40 pennin kuukausimaksu, joka piti suorittaa etukäteen.
Vuosien aikana kirjaston nimi on vaihtunut useampaan kertaan: Porwarien kirjastosta kansankirjastoksi, myöhemmin kantakirjastoksi, siitä kaupunginkirjastoksi ja viimeisimmäksi vuonna 2018 Mikkelin seutukirjastoksi.
Ensimmäisen kirjaston kokoelma käsitti 195 kirjaa. Kokoelmassa oli kauno- ja tietokirjoja. 1800-luvun loppupuolella oli kirjaston kokoelma kasvanut jo noin neljäänsataan kirjaan.
Tänä päivänä Mikkelin seutukirjaston kokoelmissa on kaikkiaan noin 345 000 nidettä, joiden lainaaminen on maksutonta. Niistä kirjoja on noin 298 000.
Pelkästään pääkirjastossa on tällä hetkellä 205 000 nidettä, joista kirjoja noin 170 000.
– Kirjojen lisäksi yleisempiä lainattavia ovat lehdet, pelit ja elokuvat. Cd-levyjäkin lainataan vielä jonkin verran, Kontio kertoo.
Lisäksi suosittuja lainattavia ovat olleet kausikortit Jukurien peleihin, kaupunginorkesterin konsertteihin tai vaikkapa Mikkelin raveihin.
– Kirjastolta lainatulla kausikortilla pääsee aina yhteen tapahtumaan kerrallaan. Korttia ei siis voi varata koko kaudeksi, Kontio tähdentää.
Esineiden laina-aika vaihtelee parista päivästä kuukauteen. Kirjojen laina-aika on puolestaan ollut alusta saakka kuukausi. Kirjaston alkuaikoina laina-ajasta luistamisesta sai sakkoja kaksi penniä. Nykyään myöhästymismaksu on 30 senttiä päivässä yhtä teosta kohden.
– Meiltä voi pyytää maksuttoman muistutuksen eräpäivästä sähköpostiin. Sen avulla on säästytty varmasti monilta myöhästymismaksuilta, Kontio neuvoo ja lisää, että kirjan laina-aikaa voi jatkaa kätevästi Lumme-verkkokirjaston nettisivuilla kirjautumalla palveluun sisään.
Viime vuonna Mikkelin seutukirjaston lainausmäärä oli noin 716 000. Kirjalainoja niistä oli yli 630 000.
Suosituimpien kirjojen kärkisijaa pitävät tällä hetkellä Satu Rämön dekkarit.
Mikkelin seutukirjastoon kuuluu Mikkelin lisäksi Pertunmaa, Hirvensalmi ja Puumala.
Paljon on muuttunut kirjaston 160-vuotisen historian aikana. Kontio sanookin, ettei kirjasto ole nykyään enää vain kirjojen lainaamista tai lukemista varten. Kirjastoon ovat tervetulleita kaikki, myös he, jotka eivät lukemisesta välitä.
– Kirjaston tiloja käytetään myös koulutus-, kulttuuri- ja yleisötilaisuuksiin. Täällä on paljon esimerkiksi taidenäyttelyitä, luentoja ja erilaisia kulttuuritapahtumia. Tutkijahuoneet, monitoimitila ja neukkari ovat myös varattavissa kaikille, Kontio selittää.
Hyvä esimerkki pääkirjaston tiloissa pidettävistä tapahtumista on kuukausittain järjestettävä kulttuurikahvila, joissa on usein mukana esimerkiksi kirjailijavieraita.
